keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Que mala suerte lalalala la la laa

Ei meil oikeesti oo nii houno tuuri ollu mitä otsikko antaa ymmärtää, mutta pikkasen kuitenki, ainaki reissujen suhteen. Vaikka Madrid on aivan loisto paikka olla ja elää, täällä on aina ihmisiä, lämpöä ja tekemistä on tässä kuitenki yks miinuspuoli nimittäis Aqui no hay playa (kääpiölle biisi espanjantreenaamista varten)


  Senpä vuoksi lähdimme edellisviikonloppuna Valenciaa fallasien takia.. Matkaan tai piti lähteä 7.30 aamulla mutta yllättäen oikeesti noin puolta tuntia myöhemmi (espanjassa yllättävän pieni myöhästyminen). Uskomaton ihmisten syntymähumala, ite olin valmis nukkumaa koko matkan törkeen aikasen herätyksen takia, mutta ei toivoakaan. Matka nimittäin alko karaokella (joo kävin laulamassa Tinakenkätyttöä) ja jatku tanssimisella bussin käytävillä. Mutta tanssi katkes lyhyeen, ku mei bussi hajos. Onneks oltiin jo yli puolen matkan, mutta jouduttiin silti vartomaan että eka bussi pääsee valenciaan ja tulee sitten hakemaan meidät. Loppujen lopuks oltiin siis valenciassa noin klo 16 iltapäivällä, joten ei ehitty rannalle.. :( mutta ei se menoa haitann.. koko kaupunki oli täynnä ihmisiä, paikalliset oli pukeutunu hienoisiin pukuihin, sinne oli rakennettu hullun kokosia patsaita ja ihmiset (lähinnä miespuoleiset) leikki paukkuvilla ilotuksilla. Olin ihan järkyttyny miks joku käyttää rahaa ilotulituksiin, joista ei lähe muuta ku kauhee ääni, saati sitten antaa niitä pikkulapsille, jotka just just osaa kävellä. no maassa maan tavalla ja onneks sain nauttia illan päätteeks myös kunnon ilotulituksesta. 



mandariinipuita! :)

matkaseuraa

hoitsupatsas

hieman vielä keskeneränen kukka-aukio

Ilotulitus

Ehkä hienoin patsas

soittajakulkue

Ihmisten hienot puvut
kuvien järjestys on hieman epälooginen, koska lähdettiin takasi madridiin päin klo 4.30 aamulla, joten valosat kuvat on tapahtunu ennen pimeitä kuvia.. Bussimatka kotiin oli äärimmäisen rauhallinen.. :D Viime viikko hytistiin kylmyydestä,oli kumma miten paljon vaikutti mielialaan pilvinen sää, mutta nyt on onneks taas aurinko paistanu ja päässy pihalle.. Viime viikonloppu vietettiin casa locassa.. Maalaistalossa keskellä ei mitään, jossa oli tarkotus uida ja ottaa arskaa, käydä järvellä ja läheisissä kylissä.. Koska italialaisia ja vähä kaikkia muitaki sai aina oottaa kosahti vierailut, aurinko ei juurikaa paistanu, järven ranta oli betonista ja italialaiset huusi koko ajan oli "pinna välillä vähän kireellä", mutta nyt jälkikäteen ajateltuna ei sekään reissu turha ollu. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja pääsin mä käväsee yhessä söpössä kylässä, sekä näin bussin ikkunasta paljon hienoja maisemia.. :D

Tiistaina kävin parturissa ja "selitin" asiani espanjaks, selitys pohjautu lähinnä huitomiseen, koska mun "parturisanasto" ei oo ihan hallussa, mutta oon ylpee etten näytä ihan kananpojan takapuolelta.. :D Tän lisäks luin mun ekan espanjankielisen tieteellisen artikkelin, nii että teisin mistä se kerto, olin ylpee ittestäni.. :) Tänään alko 2 viikon pääsiäisloma, jota juhlistan lähtemällä viikonlopuks valenciaan, ku viimeks ei kerenny näkee mitään ja sen jälkeen tuleeki jo Hartsa.. :) Aattelin käyttää loman hyödyks opettelemalla kieliä, huomenna on ensimmäinen "oppitunti" ku opetan jenkille suomea ja se mulle espanjaa ja viikonloppuna joudun puhuu pelkästään väärillä kielillä, ku lähen reissuun hollantilaisen kanssa.. :D Kyllä tää siis tästä.. Täällä on huomenna yleislakko. Kukaan ei kylläkään tiedä ketä se varsinaisesti koskee, mut ainaki julkinen liikenne kulkee harvoin, osa kaupoista on kiinni ja kouluun ei tarvii mennä..Niinpä kävin tänään ostamassa ainekset huomista lihapullaillallista varten.. Saa nähä kui mun käy ku pitäis ruokkia 6 nälkästä vaihtaria, joista yks on vielä kokki, sekä näitten lisäks mahdollisesti 1 kämppis.. Luvassa on lihapullia, perunamuusia, kastiketta ja salaattia, sekä jälkkäriks mansikkarahkaa. Toivottakaa siis onnea.. :D

Pitäkää ittestänne huolta, nauttikaa aurinkoisista kevätpäivistä, syökää paljon jälkiuunipaloja ja halatkaa itseänne mun puolesta! :)  ootan täällä jo teitä tanssimaan mun kans madridin kaduille.. ;) 
(Bailando por aqui: Kuvissa Gran vía ja kääpiölle kielitesti numero 2)


tiistai 13. maaliskuuta 2012

Oma koppero kullan kallis!

Koska olin viime viikon loppupuolen (taas) kipeenä, nii tääl ei oo tapahtunu mitään kummosta ja erityisesti koska meillä oli eilen kämppisten yhteinen siivouspäivä (jonka pojat sattumalta unohti ;) ) päätin esitellä teille mun kämppää.  Alkuun on lätinää kämpän metsästyksestä, joka kannattaa lukea jos oot itse lähössä vaihtoon, muuten voit pompata lopun kuvaosuuteen.. :)

Kämpän hakuprojekti alko jo Suomessa  ja meinasin miljoona kertaa repiä hiuksiani... :D On lähes mahdotonta ettiä kämppää kaupungista mistä ei tiedä mitään ja kielellä mitä ei kovin hyvin osaa. Koska en suostunu maksamaan mitään ennen ku oon kämpän nähny (äläkä maksa sinäkään jos oot joskus hakemassa kämppää, koska mua yritettiin huijata vähintään 2 kertaa ja molemmat aika onnistuneesti), ei kannata kämpän hakua alottaa liian aikasi, koska Suomesta käsin ei kuitenkaan voi tehdä mitään. Suosittelisin kattelemaan ilmotuksia noin 2 viikkoa ennen lähtöä, että tietää mimmosta tarjontaa on ja sopimaan näyttöjä vähä jo valmiiks. Käytettiin kämpän haussa 4 eri sivustoa:
-Erasmatea, josta tuli paljon ilmotuksia ku laitto sinne profiilin.
-Idealista.com, mikä oli mun mielestä ehkä selkein.
-Loquo.com, josta taisin loppujen lopuks löytää omani
-Complutensen esn:n facebook sivujen foorumia, johon tuli mieletön määrä hyviä ilmotuksia.

Aamulla ensimmäiseks, sähköpostit ja näyttöjen sopiminen.
Tultiin Madridiin viikko ennen koulun alkua maanantai iltana. Olin varannu meille housetrip.comin kautta väliaikasmajotuksen. Se on sivusto, jonne ihmiset voi ilmottaa ku voivat vuokrata lomalaisille huoneen tai asunnon. No meille selvis edellisenä iltana ennen lähtöä, että ei ollakaan vuokrattu yksiötä vaan huoneen jonku pariskunnan kämpästä. Vielä ku saatiin vähä nihkeitä viestejä myöhäsestä saapumisajasta ja kämppä oli täynnä kissoja, olin aika kauhuissani mihin sitä ollaan saavuttu. Pariskunta oli kuitenki huippumukava ja neuvo meitä pankkitilin ym kanssa. Ei siis loppujen lopuks huono valinta. Tiistaille meillä oli sovittuna 4 kämppää, joista Maarit otti ensimmäisen. Hyviä vaihtoehtoja oli tämänki jälkee, mutta mikää ei napannu aivan täysillä. Niinpä päätin kattella vielä seuraavan päivän, jolle olin valmiiks sopinu 2 näyttöö ja vielä illalla ja aamulla säädin uusien ilmotusten kanssa, niin että myös seuraavalle päivälle oli näyttöjä loppujen lopuks 4. Myös seuraavan päivän kämpät ei ollu huonoja, mitä nyt yks hieman agressiivinen kauppias, mutta muuten olin jo valinnu suosikkini kunnon kommuunitalosta, jos parempaa ei tulis. Käytiin ennen viimestä näyttöä pyörimässä ja syömässä gran vialla ja ku tajusin kämpän olevan ihan lähellä siihen hintaan (310e+sähkö) päätin ottaa sen jos se on edes kohtuullinen. :D ja kohtuullinenhan tää oli. Oon viihtyny omassa pikku kopperossani todella hyvin. Mitä nyt aurinkoisina päivinä tulee hengattua enempi keittiössä ja on pakko päästä ulos, mutta ehkä se ei oo pelkästään huono asia.. Olin ihan järkyttyny ku katoin noita kuvia, jotka äsken otin, miten karulta mun huone näyttää, koska ei tää tunnu siltä.. Ehkä se on mun valonen persoona, joka pelastaa mun kopperon.. :D kämpänmetsästysprojekti oli oikeestaan aika kiva.. ei meillä ollu muutakaan suunnitelmia sille viikolle niin oli mukavaa jutella uusien ihmisten kanssa, nähdä miten ihmiset asuu ja ennen kaikkea tutustuttua madridii.. Tuli paljon käytyä sellasillä alueilla mihin ei ton jälkee enää oo ollu asiaa.. Elämä täällä kun rajottuu aika paljon keskustan, moncloan(sali) ja yliopiston alueelle. Mutta oli se hieno tunne ku vihdoin löysi etsimänsä ja etenki ku kävin seuraavana aamuna maksamassa takuuvuokran ja tiesin että kämppä oikeesti on mun! Takuuvuokra (yleensä 1kk) ja vuokra maksetaan täällä lähes aina käteisellä. Tuntuu suomalaisesta hämärältä ja kummalta systeemiltä, mutta niin oli oikeestaan kaikkien kanssa. Yleensä kämppiin ei myöskää saa majottaa vieraita tai niistä pitää maksaa lisämaksua, onneks mei kämpässä ei niin oo, kuhan kukaa ei majottaudu viikkoa kauempaa. Nauttikaa siis näkemästänne.. ;)

Vieraille varotukseks, mei keittiö ei oo kertaakaa ollu lähellekkää näin siisti sinä aikana ku oon asunu täällä. Toivottavasti kerta ei oo kuitenkaa viimenen.. ;)

Keittiössä voi oppia mm espanjaa, englantia, italiaa ja saksaa, sekä kytätä naapureita.. ;)

Käytävä keittiöstä olkkariin

Olkkari. (Huomatkaa naistenpäivän kunniaks saatu ruusu! (Hartsalle paineet ens vuodelle ;) ))

Mun sänky, yöpöytä ja vaatekaappi

Sekä työpöytä. (tuoli on kiinni sängyssä nii saatte vähä mittasuhteita.. ;)

Kahdesta vessasta se mitä mä käytän.



tiistai 6. maaliskuuta 2012

taikinaviikot

2 viimeistä viikkoa kulminoituu 3 taikinaan. Ensin leivottiin laskiaispullia ku ajateltiin esitellä suomalaisia perinteitä Riikan espanjalaiselle poikaystävälle. Täältä ei vaan saa kardemummaa, mutta päätettiin silti kokeilla. No sanakirjan mukainen hiiva, osottautuki leivinjauheeks, joten pullista tuli hyvin hyvin omalaatuisia. Mutta taikina oli hyvää! Seuraavalla viikolla ei tapahtunu oikeastaan mitään normaaliarjesta poikkeavaa, mutta silti tuntu että joka ilta oli jotakin tekemistä ja päivät meni nopeesti lomasta huolimatta (tai juuri siitä syystä). Torstaina pääsin käymää espanjalaisessa perheessä syömässä, kun Dorotan au-pair äiti kutsu mut kylään. Näin miten espanjalainen tortilla (perunamunakas) tehään oikeesti ja oli hyvää! Nyt ymmärrän miks mun ensimmäinen versio ei onnistunu, ei tullu mieleen, että perunat kuuluu keittää veden sijaan öljyssä. Ja ainaki nää espanjalaiset lapset oli ihan yhtä vauhdikkaita ja äänekkäitä ku tv-sarjoissa, harkitsen siis vielä sen serranon perheen marcosin ottamista (ei sillä että sitä ois näkynykkää).

Pippaloinnin täyteisen viikon jälkeen lähdettiin la-su yönä viettämään viimenen lomaviikko Portugalissa. Olin yllättyny miten pieni Lissabon oli ja tuntu kummalta ku kadut ei ollu täynnä ihmisiä, eikä ollu nii paljoo hälinää ympärillä. Meillä oli kuitenki maailman paras hostelli, jos ikinä kenenkään tuttu menee Lissaboniin käskekää Rossio-Patio Hostelliin. Se oli aivan uskomaton! Meillä oli paljon paremmat sängyt ku mulla kotona, aamupalalla oli kaikkea munista pannareihin ja porukka oli tosi ystävällistä ja mukavaa. (Kuva tuossa vasemmalla). Tehtiin mei ihanan huonetoverin kanssa retki Cascaisiin rannalle ja käytiin paluumatkalla Belenissä maistelemassa Belenin leivoksia. Muuten aika Lissabonissa suju nähtävyyksiä ihastellessa ja shoppaillessa (löysin mun Vibrom-kengät mitä ei Madridista saa). Lissabonin jälkee mentii bussilla vähä pohjosemmaks Oportoon, jossa sää ei enää helliny meitä yhtä aurinkoisella olemuksellaan, mutta päästiin nauttimaan port-viiniä ja ihastelemaan kauniita maisemia. Toivon että pääsen vielä joskus käväsemään siellä paremmalla säällä. Oportossa nautittiin myös "mun ja seven unelma". Keksi, joka ei ollu paistunu ku vähä päältä. Ruuan jälkeen kysyin tarjoilijalta mitä jälkkäriä se suosittelee, ja kerto että toi keksi on hyvä jaettavaks. Maarit siihen sitten tokas, että "we don´t like to share" Siinä ku olin vedelly lähes lautasellisen keksitaikinaa opin, että jos tarjoilija ehdottaa annoksen jakamista kannattaa se jakaa.. Mutta seuraava kuva siis etenkin sevelle..

Tänään oli eka koulupäivä. Kylläkin enkun tunti lopetettiin puolet liian aikasin ja viimestä tuntia ei ollu ollenkaa, mutta oon ainaki vielä elossa. Mulla oli tänään enkun didaktiikkaa, joka oli mun yllätykseks englanniksja "alakoulun musiikkia" (musica en educacion primaria), jossa ope ei puhunu mitään ensimmäiseen 45 minuuttiin, joten kielellisesti ei ollu kauheen haastavaa. :D Musiikki vaikutti tosi mielenkiintoselta, vaikka mei pitää lukee siihen jotain artikkeleita joka viikoks, että kattoo nyt miten se oikeesti lähtee sujumaan. Huomenna olis vuorossa "ruumiillinen ilmaisu" (expresion corporal) jota odotan innostuneen kauhistuneena. Katotaan mitä huominen tuo tullessaan.. :) onneks meillä on 2 viikkoa aikaa vaihtaa kursseja, jos joku näyttää tylsältä tai liian haastavalta. Illalla kävin suomalaisen luona syömässä suomalaista ruokaa, sen takia kannattaa lähtee Espanjaan vaihtoon.. ;) ei oli loppujen lopuks mielenkiintosta höpöttää ulkomaalaisten kanssa suomalaisista perinneruuista ja kuulla muitten maitten ruokakulttuureista. Ruokana oli lohikeittoa, karjalanpaistia ja korvapuusteja. Myös Tuomo oli vahingossa ostanu hiivan sijaan levinjauhetta ja tätä virhettä paikkaillessa (ja muutenkin) tuli syötyä aika paljon taas taikinaa.. :D Siinä siis kolmas taikina episodi ja nyt on paha olo! :D Nyt on siis aika mennä mahan viereen pötköttämään, jotta huomenna oon virkeenä ilmasemassa itseäni. Loppuun vielä kuvaterveiset reissusta, kiitos ja kunnia kuvista kuuluu pääasiassa Maaritille.. :)


hostelli


pelottavaa, eikö totta?


Cascais

metsässä


hostellin illalline. vuorossa Portugalilaista perinneruokaa, joka uppos hyvin jos otti kulauksen viiniä jokaisen haarukallisen päälle.. ;) ei vaan, hyvää oli!

oporto

Lisää kuvateksti


löysin kiviä

ja maarit oli taiteellinen (huomatkaa mun hienot kynsitarrat!)